|
Asiakkaidemme kokemuksia palveluistamme.
|
 |
Hallituksen puheenjohtaja Martti Kaunismäki Suunnittelutoimisto Aluetekniikka Oy
|
"Olemme tulleet MV-Tilipalvelun asiakkaaksi 90-luvun puolivälissä. Yhteistyössä tilitoimiston kanssa meille on tehty sopiva raportointimalli, joka toimii hyvin apunamme seuratessamme kuukausittaista kirjanpidon tulosta. Olen hyödyntänyt tilitoimistomme asiantuntemusta muissakin yrityksissä joissa olen mukana ja voin olla tyytyväinen hyvään yhteistyöhön ja apuun yrityselämän moninaisissa tilanteissa."
|
|

|
Toimitusjohtaja Juhani Lähdesmäki JL-Trading Oy
|
"Tutustuin Markku Vesalaan syksyllä 2003 kun hän jatkoi entisen kirjanpitäjäni toimintaa Kauhajoella. Osaava tilitoimisto on tärkeä liiketoimintani kannalta ja haluan, että saan riittävästi tietoa päätöksieni tueksi. Käymmekin läpi verosuunnittelun mahdollisuudet lakien puitteissa jo ennen tilikauden päättymistä ja mielestäni olemmekin onnistuneetkin tässä hyvin. Toimiessani muissakin yrityksissä olen halunnut hyödyntää nykyisen tilitoimistoni palvelut ja hyvän asiakaspalvelun."
|

|
Yrittäjä Sanna Lintala Morsiussalonki RosAmor Ky
|
"Olen toiminut yrittäjänä vuodesta 2005 ja olin etsimässä uutta tilitoimistoa muutaman vuoden jälkeen, kun en saanut tarpeeksi oikeaa tietoa. Suosittelun kautta tutustuin Tilipalvelun toimintaan vuonna 2008 ja heidän neuvostaan muutin mm. yhtiömuotoa. Olen saanut hyvää palvelua iloisella mielellä kirjanpitäjiltä ja tarvittaessa asiat on selvitetty joko Markulta tai muilta asiantuntijoilta. Henkilökohtainen palvelu on merkinnyt minulle paljon ja voin myös luottaa toimiston asiantuntemukseen ja tukeen tiukassakin paikassa."
|
| KoneUrakointi Koski-Säntti Oy |
Toimitusjohtaja Simo Koski-Säntti KoneUrakointi Koski-Säntti Oy
|
"Sain hyvän yritysidean syksyllä 2010 ja yhteistyössä Markku Vesalan kanssa suunnittelimme mm. budjettia, rahoitusta ja yritysmuotoa. Yritys perustettiin sitten kesällä ja monia hyviä vinkkejä olen saanut matkan varrella. Uskonkin, että olemme tehneet hyvän valinnan tilitoimiston suhteen kun yritystoiminnastani on pidetty huolta. Voinkin suositella tätä tilitoimistoa aloittavalle yrittäjälle."
|